Amerikkalainen, kiinalainen, eurooppalainen ja tiibetiläinen tapasivat joka 100. vuosi järjestettävässä talousseminaarissa. He kilpailivat siitä, kuka on kuluneen vuosisadan aikana kehittänyt parhaan talousjärjestelmän.

Amerikkalainen kehuskeli, kuinka vapaat markkinat ja yritysten keskinäinen, innovatiivinen kilpailu olivat tehneet Amerikasta maailman vauraimman maan.

Kiinalainen torui amerikkalaista, että tämä oli kilpailuvietissään unohtanut maapallon tulevaisuuden. “Emme ole vielä niin vauraita kuin te, mutta kasvuvauhtimme on nopeampi kuin teillä ja teemme tämän kaiken luontoa säästäen, sillä panostamme merkittävän osan kasvustamme vihreään teknologiaan!”

Eurooppalainen moitti ankaraan sävyyn kiinalaista tämän kasvuintoilusta. Hän muistutti, että vihreään teknologiaan panostaminen ei riitä, sillä ikuinen talouskasvu johtaa lopulta aina luonnon tuhoutumiseen. “Me olemme simuloineet talousmallin, joka osoittaa että voimme antaa taloutemme jopa laskea, ja silti voimme pitää huolta sekä ihmisten että luonnon hyvinvoinnista. Me panostamme tulevaisuutemme tähän suuntaan.”

Amerikkalainen ja kiinalainen katsoivat toisiaan hämmennyksen vallassa: “Emmekö kilpailekaan talouskasvusta, vaan talouden laskukin voisi olla tulevaisuuden mahdollisuus?” Eurooppalainen oli hyvin ylpeä saavutuksestaan.

Tiibetiläinen oli tovin hiljaa mietteissään. Lopulta hän totesi surullisena, että hänen taitaa olla vain parempi palata takaisin vuorille yhteisönsä pariin. Hän sanoi muille hyvästiksi: “Kulunut vuosisata ei ole ollut eduksi viisaudellenne. Tavataan taas sadan vuoden kuluttua. Ehkäpä sitten olette jo oivaltaneet, että ympäristön ja ihmisten hyvinvointi on paljon muutakin kuin taloutta. Talouskasvua ja talouslaskua… Oi voi voi…”

— Kirjoittanut Timo Järvensivu. Teksti on muokattu www.degrowth.fi -blogissa aiemmin julkaistusta tekstistä. —